Tehdään Jupperin koulun uudisrakennuksesta koko kylän asukastila!

5.10.2021

Jupperin koulun väliaikaisia väistötiloja. Kuva: Pi Yli-Penttilä

Martat olivat paikallisten toimijoiden kanssa edistämässä Jupperin koulun uudisrakennushankkeen toteuttamista vuosina 2024-26. Toivomme, että rakennuksesta suunnitellaan kaupunginosamme asukkaita yhteen kokoava ja kaikkea sen aktiivista toimintaa tukeva asukastila, jossa voidaan koulun toiminnan ohella kokoontua monin eri tavoin myös iltaisin ja viikonloppuisin. 

Toimintaan tarkoituksenmukaiset ja maksuttomat tilat ovat edellytys vapaahtoistoiminnalle, joka ei perustu taloudellisen voiton tavoitteluun. Martat tekevät paljon hyvää ja osallistavat lähiseutumme asukkaita laajasti mukaan yhteisölliseen toimintaan. Asukas- ja asiakaslähtöisyys on yksi Espoon kaupungin arvoista.

Alueemme aktiivit Jouni Holopainen ja Esko Uotila kutsuivat kaupunginvaltuuston jäseniä ja varavaltuutettuja, nuorisovaltuuston, koulun, päiväkodin ja kirjaston edustajat sekä paikallisten yhdistysten ja muiden toimijoiden edustajia koolle etäkokouksen 5.10.2021. Kokouksessa kerättiin yhteen näkemyksiä uudisrakennuksen rakentamisen tärkeydestä ja sen mahdollistaman toiminnan merkityksestä paikalliselle asukasyhteisölle.

Laaksolahden Martat ovat mukana tämän kaikille yhteisen, hyvän asian edistämisessä! Yhdistyksestämme läsnä olivat puheenjohtaja Irma Väänänen-Tomppo ja hallituksen jäsen Riikka Vacker.


Tiesitkö, että kaupunginvaltuuston kokouksia voi seurata suorina lähetyksinä netissä!

Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia ja niitä voi seurata myös suorina lähetyksinä tai jälkitallenteina verkossa  osoitteessa www.mediaserver.fi/live/espoo(ulkoinen linkki).

Valtuusto kokoontuu kerran kuussa, yleensä maanantaisin klo 17.30 alkaen.  Valtuuston kokouksessa on kahvitauko klo 19.30 - 20.

Voit kommentoida ja seurata keskustelua kokouksen aiheista Twitterissä hashtagilla #EspooValtuusto.