2017

17.12.2017

Joulumyyjäiset

Marttojen perinteiset joulumyyjäiset kiinnostivat suuresti jälleen kerran ja olivat todella vilkkaat. Kiitokset kaikille myyjäisissä käyneille asiakkaille sekä niiden eteen ahkeroineille martoille! 

25.11.2017

Marttojen joulusivut on avattu

Vinkkejä, neuvoja ja inspriraatiota jouluun löydät täältä

19.11.2017

Parasta arkiruokaa -kirja julkaistiin

Espoolaiset martat ovat koonneet espoolaista kotien arkiruokakulttuuria itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Eri elämänvaiheissa olevilta martoilta kerättiin arkipäivän parhaita ruokia, joista käytetyimmistä ruoka-aineista martoista koottu toimituskunta valitsi reseptit ja testasi ne. Kirja on tehty arvostaen perinteisiä ruokiamme, mutta ajan hengessä nykyaikaisina resepteinä.

Arkiruoka on järkiruokaa, josta kannustamme nauttimaan yhdessä syöden. 

Laaksolahden Martat olivat mukana tässä espoolaisten marttayhdistysten yhteisessä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden hankkeessa. Kiitokset Espoon kaupungille hankkeemme tuesta.  

Kirja julkistettiin Suur-Leppävaaran Asukasfoorumin Kansanjuhlassa Sellon kirjastossa 19.11., jossa toimituskunta oli paikalla. Kirjan löytää myös Espoon kaupunginkirjastosta, jonne niitä lahjoitettiin. 

Kirjaan liittyviä uutisia: 

Kaupunginosalehtien artikkeli

Dr Sugar -blogi

Suomifinlad100-ohjelma

Marttailta 21.11.2017

Onnea 100-vuotias Suomi!

Juhlimme Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Oopperalaulaja Matti Pasanen lauloi ja laulatti. 

Laaksolahden Martat toivottavat kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Marttailta 7.11.2017

Kahvi ja kakku, täydellinen makupari!

Aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi - me suomalaiset olemme ahkeria kahvin juojia, nautimme keskimäärin noin 5 kupillista päivässä henkilöä kohden. Kahvin ja kahvileivän tarjoaminen vieraille on kansallinen perinteemme. Kahvi kuuluu meillä arkeen ja juhlaan.

Kahvilajike ja paahtoaste luovat kahvin maun, jossa täyteläisyys, hapokkuus ja aromikkuus vaihtelevat.  Näiden eri yhdistelmistä syntyy lukuisia kahvilaatuja. Miten nämä eri maut sopivat ja muuttuvat, kun kahvin kanssa tarjotaan erilaisia herkkuja, kakkua, pullaa tai suolaista. Ruokamartat Tarja Kujala ja Sari Mustakallio neuvoivat miten löytää täydelliset makuparit. 

Marttailta 24.10.2017

Suomen itsenäisyyden juhlavuotta juhlitaan yhdessä 

Diplomaatti ja Suomi100-suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi vieraili puolisonsa Liisan kanssa marttaillassamme kertomassa Suomen juhlavuoden vietosta kotimaassa ja maailmalla. Yhtenä tavoitteena Suomi 100 vuotta -juhlinnalle on, että juhlaa vietetään joka paikassa ja mahdollisimman moni suomalainen ja maahanmuuttaja osallistuu tähän. Tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman paljon pönötystä.

Itsenäisyyspäivän aatosta muodostuu iloinen etkojuhla

Suomen pitkään ja pimeään syksyyn ei ole kuulunut oikein vapun ja juhannuksen kaltaista iloista juhlintaa. Siksi itsenäisyyspäivän juhlinnan toivotaan alkavan jo 5.12. Tällöin työpaikoilla voisi olla juhlakahvit klo 14 ja liput nostettaisiin salkoon klo 18. Jos liput ovat valaistuja, ne saavat juhlan kunniaksi liehua läpi yön. Tästä itsenäisyyspäivän aatosta halutaan luoda uusi iloisen ja rennon juhlan perinne. Perinteistä itsenäisyyspäivää voimme sitten viettää 6.12.

Lisätietoja Suomi 100 aiheesta:

suomenkasvot.fi

suomifinland100.fi

#suomi100

#finland100

15.10.2017

Parhaimmat onnittelut vuoden 2017 Espoolaiselle Eläkeläiselle!

Vas. Espoon Eläkeläisten keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Leena Tuohiniemi, vuoden eläkeläinen Ritva Nordström, vanhusneuvoston puheenjohtaja Olli Männikkö ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula. Kuva: Espoon kaupunki

Yhdistyksemme aktiivinen kässämartta ja hallituksen jäsen Ritva Nordström valittiin vuoden 2017 Espoolaiseksi Eläkeläiseksi. 

Espoon Eläkeläisten Keskusliitto halusi palkita Ritvan tarmokkuudesta ja aktiivisuudesta yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnassa. Perusteluissa kehutaan Ritvan luovuutta ja intoa työn tekemiseen sekä  idearikkautta erityisesti käsitöissä ja ruoanlaitossa.  

Laaksolahden Martat onnittelee lämpimästi! 

9.10.2017

Espoolaisten kässämarttojen pipokaronkka

Espoolaisten kässämarttojen ensimmäinen yhteinen kässäilta pidettiin Sellon kirjastossa 9.10.2017. Espoolaiset martat ovat tähän mennessä neuloneet Jorvissa syntyneille vauvoille jo 3.300 kpl Suomi100-pipoa Suomen juhlavuoden kunniaksi !

Mahtava määrä, mistä suuret kiitokset kaikille neulojille ja erityisesti neulomista koko Espoon alueella koordinoivalle Ritva Nordströmille!

Pipoja tarvitaan koko vuonna yhteensä noin 4.000 kappaletta, mikä kattaa myös Kätilöopistosta remontin takia Jorviin siirtyvät vauvat. Vielä on siis puikoille töitä loppuvuonnakin.

Pipokaronkassa vieraillut kätilö Airi Kilpiäinen Jorvista välitti kiitokset martoille. Vastasyntyneiden äidit ja isät ovat ottaneet lahjan suurella ilolla vastaan. Erityisen mieluinen Suomen lipulla koristeltu pipo on ollut maahanmuuttajille.

Meidän yhdistyksestämme osallistui kuusi kässämarttaa.

Uudenmaan kässämartta Eva-Lisa Kännön ohjaamana opittiin tekemään kierrätysmateriaalista kauniita, päällystettyjä pahvirasioita. Uudenmaan Marttojen hallituksen puheenjohtaja ja kässämartta Tanja Rantanen kertoi ajankohtaisia uutisia piirin kässätoiminnasta. Uudenmaan kässämarttojen facebook-sivuja kannattaa seurata.  

Paikalla oli kaikkiaan 45 marttaa, iloista puheenporinaa ja mukavaa yhdessä tekemistä. Sovittiin, että tällainen ilta järjestetään toistekin!

Marttailta 10.10.2017

Itse tehden askarrellen

Heijastin on pimeiden iltojen liikkumisen turva. Marttaillassa teimme persoonallisia ja kauniita heijastimia, jotka ovat samalla koristeellisia asusteita. 

Helppoa ja hyödyllistä askartelua.

2.10.2017

Laaksolahden Martat mukana espoolaisten marttayhdistysten alueyhteistyössä 

Espoossa on 21 marttayhdistystä ja 1 100 marttaa. Marttayhdistykset tekevät aktiivista yhteistyötä keskenään. Yhdistysten edustajat kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa keskustelemaan ajankohtaisista martta-asioista ja suunnittelemaan yhteistä toimintaa. Samalla kuullaan toiminnanjohtaja Pirkko Haikkalan kertomat Uudenmaan Marttojen kuulumiset. 

Kutsuvuoro kiertää ja tällä kertaa meillä oli ilo päästä vieraaksi Pohjois-Espoon Marttojen luokse Kalajärvelle. Laaksolahden Marttojen edustajina paikalla olivat puheenjohtaja Pirjo Sutela ja varapuheenjohtaja Nina Lackman. 

Marttailta 26.9.2017

Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea!

Peruna on lähiruokaa parhaimmillaan. Se on monipuolinen raaka-aine, josta voi valmistaa niin arkisia keittoja ja laatikoita, kuin juhlavia paistoksia ja gratiinejakin. Perunaruokien salaisuus on valita oikea perunalajike oikeaan ruokaan.

Marttaillassa valmistimme pieniä perunalettuja ja savusiikamouseeta. Kahvin kanssa maistui mainio perunakakku. Saimme myös vinkit perunan valintaan, käyttöön ja säilytykseen sekä kuulimme perunan ravintoarvoista.

Perunaletut ja perunakakku maistuivat!

Marttailta 12.9.2017

Marttaillassa kuulimme ajankohtaisia yhdistysasioita ja mielenkiintoista tietoa Marttajärjestön historiasta.

Marttajärjestö osallistuu Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen nostamalla esiin 118 tasa-arvotekoa, joilla Martat ovat järjestön perustamisesta alkaen edistäneet yhdenvertaisuutta ja rakentaneet hyvinvointia maahamme. Esittelimme historian vuosilta mielenkiintoisimmat ja merkittävimmät teot. 

2.9.2017

Sieniretki Luukin metsiin

Sieniretkemme suuntautui Luukin kauniisiin metsiin, jossa aarteet odottivat poimijoita. Löysimme ja opimme tunnistamaan herkkutatteja, kehnäsieniä, kantarelleja, suppilovahveroita, karvarouskuja, lampaankääpiä, mustatorvisieniä, rusko-orakkaita ja monia muita. Syksyinen sää oli mitä mainioin ja hyvän saaliin kanssa oli ilo palata kotiin. Kiitos Lealle, joka toimi opastajana ja innosti kivaan retkipäivään! 

Kahvit juotiin Kaitalammensuon nuotiopaikalla. Samalla katsastettiin saalis ja tunnistettiin sienikirjan avulla oudompia lajeja.


Tee se itse vinkki!

Erinomainen sienisuti on helppo tehdä sisallangasta. Ohjeen löydät alla olevasta linkistä.


Sienisuti_sisallangasta_ohje.pdf (190 kB)
 

26.8.2017

Martat Ompussa

Laaksolahden Martat järjestivät yhteistyössä espoolaisten marttayhdistysten ja Uudenmaan Marttojen kanssa Espoo-päivän ja Marttojen valtakunnallisen sienipäivän tapahtuman Ison Omenan kauppakeskuksessa 26.8.2017.  

Sieniasiantuntijat neuvoivat parhaiden ruokasienten tunnistamisessa ja käytössä. Annoimme vinkkejä eri perunalajikkeiden käyttöön ja Hetki on käsillä -näyttelystä sai poimia ideoita pieniin käsitöihin. Marttojen pisteessä kävi noin 600 vierailijaa. Kiitos kaikille kävijöille ja vapaaehtoisille, jotka olivat mukana järjestämässä tapahtumaa!

Hetki on käsillä -ompeluseuraperinteen hengessä.
Kierrätysvinkki! Löytyykö kaapin perukoilta rikkinäinen tai pois heitettävä täysvillainen villapaita? Huovuta se pesemällä 60 asteessa pesukoneessa ja leikkaa siitä tilkkuja. Huopunut pusero ei purkaannu, joten sitä voi huoleti leikata. Virkkaa kauniit reunat ja ota hyvä patalappu käyttöön!

Espoolaiset Martat neulovat Suomi100 -vauvanpipoja

Suomi 100 vauvapipon ohje

Laaksolahden Martat neulovat Jorvin sairaalan vastasyntyneille Suomi 100-juhlapipoja. Hanke on espoolaisten marttayhdistysten yhteinen, Jorvissa syntyy vuosittain noin 3400 vauvaa. Tarkoitus on, että jokainen vastasyntynyt saa sini-valkoisen pipon kun Suomi täyttää 100 vuotta.

Katso pipon teko-ohjeet tästä.


Suomi100_vauvanpipo_ohje_Martat_2017.pdf (432 kB)
Tämä tiedosto on marttayhdistyksille ohjeen myyntiä varten, jolla katetaan lankakustannuksia.
 
Juhlimme Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Oopperalaulaja Matti Pasanen lauloi ja laulatti. Laaksolahden Martat toivottavat kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!
Espoolaiset Marttayhdistykset neulovat Jorvissa vuonna 2017 syntyville vauvoille Suomi100-pipot, yhteensä 4100 kappaletta! Laaksolahden Marttojen taitavat ja ahkerat kässämartat ovat mukana talkoissa. Hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Pipojen ensimmäinen erä luovutettiin synnytysosastolle joulun aikaan.
Suomi100-pipoprojektin ideoi Ritva Nordström Laaksolahden Martoista.

3.6.2017

Martat antoivat stipendejä lähialakoulujen 6.-luokkalaisille

Yhdistyksemme lahjoitti tänäkin vuonna stipendit Jupperin, Lähderannan ja Viherkallion koulujen 6.-luokkalaisille, tytöille ja pojille, jotka ovat innostuneet käsitöistä ja kädentaidoista. Haluamme kannustaa lapsia itse tekemiseen. Koulujen käsityönopettajat valitsivat stipendien saajat. Onnittelut heille! 

Toivotamme kaikille pienille ja isommille koululaisille iloista kesälomaa!

25.5.2017

Martat kunnioittivat presidentti Koiviston muistoa

Marttaliiton puheenjohtaja Lea Sairasella oli kunnia osallistua presidentti Mauno Koiviston hautaan siunaamiseen Helsingin tuomiokirkossa sekä muistotervehdyksen viemiseen Säätytalossa. Presidentti Koivisto saatettiin haudan lepoon valtiollisissa hautajaisissa.

Muistotervehdykseen osallistui Marttaliiton kautta valtakunnallinen marttojen kotitalousneuvontajärjestö, 14 ammatillista piiriä, 1200 vapaaehtoisten yhdistystä ja 45 000 jäsentä.

Marttailta 23.5.

Kevätjuhla (vain jäsenille)

Kotitekoista omenajäätelöä, nam!

Juhlimme kevätkauden päättymistä ja kesän alkamista teemalla: Kaikkien synttärit! Paljon onnea vaan laulettiin upeasti yhteisin äänin. Jäätelöbaarista jokainen sai koota itselleen makoisan annoksen kaikilla herkuilla. Ilta vierähti iloisesti marttaystävien kanssa rupatellen.    

20.5.2017

Kevätretki Mustioon ja Fiskarsiin

Iloinen marttaseurueemme teki tänä vuonna kevätretken upeaan ja mielenkiintoiseen Mustion linnaan, johon tutustuimme Suomi100-juhlavuoden hengessä opastuksen johdolla. Kävimme myös Fiskarsin vanhassa ruukissa, joka sykähdytti kauneudellaan. Kuulimme oppaiden kertomana paikkojen monivaiheisesta historiasta.  Fiskarsissa tutustuimme käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onomaan. Yhteinen ruokailu ravintola Kuparipajassa kruunasi retkipäivän.

Fiskarsin kuuluisat ja herkulliset voihin leivotut korvapuustit maistuivat iltapäiväkahvilla.

13.5.2017

Viherlaakso-päivä lauantaina 13.5.

Martat olivat mukana Viherlaakso-päivillä ostoskeskuksen torialueella. Oli aurinkoinen ja vilkas päivä, kuultiin musiikkia ja nähtiin esityksiä. Myimme itsetehtyjä leivonnaisia ja käsitöitä: villasukkia, vauvoille Suomi100-pipoja sekä valeampiaisenpesiä. Kiitos kaikille leipojille, käsitöitä tehneille sekä marttojen myyntipisteessä käyneille! 

Jos ampiaiset vaivaavat, kannattaa testaa ekologista, neulottua valepesää ampiaisten häätöön. Reviiritietoiset ampiaiset eivät rakenna pesää paikkaan, jonka lähistöllä on jo pesä.

Marttailta 9.5.2017

Värien ja Titvin taikaa

Ihana Titvi esitteli taikamallistoaan ja neuvoi värien, asusteiden ja asukokonaisuuksien valinnassa.

Titvi Ikäheimo-Hall on monipuolinen taiteilija. Hän on ollut suunnittelijana vaatetus- ja tekstiiliteollisuudessa Suomessa, Sveitsissä ja Ranskassa ennen oman yrityksensä perustamista. Titvi on suunnitellut ja valmistanut kokeilevaa tekstiilitaidetta ja tekstiilikoruja. Titvin takeissa, asusteissa ja juhla-asuissa toteutuu ainutlaatuinen toimivuus, luovuus ja väriyhdistelmien runsaus.

Kiitos Titvi, saimme paljon hyviä vinkkejä ja ideoita!

6.5.2017

Uudenmaan Marttojen vuosikokous

Pirjo Sutela ja Reetta-Liisa Vähäsarja olivat mukana tekemässä päätöksiä Uudenmaan Marttojen toiminnasta ja taloudesta vuosikokouksessa Helsingin Kilta-salissa. Paikalla oli 101 kokousedustajaa.

Ennen kokousta eläkkeelle jäävälle järjestöpäällikkö Anne Lempiselle luovutettiin kiitokseksi yhteisesä 20 vuotisesta marttataipaleesta upea viltti, johon jokainen marttayhdistys on neulonut oman muistotilkkunsa. Laaksolahden tilkun suunnitteli ja toteutti Suomi100-hengessä kässämartta Ritva Nordström.

Marttailta 25.4.2017 

Vietimme iltaa salsan rytmeissä

Martoiltakin salsa sujui todella mallikkaasti.

Aktiivinen salsan harrastaja Salla Vänttilä kertoi meille salsan ja muiden kuubalaisten tanssien saloista sekä mielenkiintoisista tanssimatkoista Kuubaan. Tutustuimme kuubalaiseen salsaan ja sen eri muotoihin: parisalsaan, rueda de casinon ja soolo salsaan sekä muihin kuubalaisiin tansseihin: son, kuubalainen rumba (yambú, guaguancó ja columbia), bachata, cha cha cha ja regaeton.

Salla on ollut Auran järjestämilllä Kuuban tanssimatkoilla mukana jo kahdeksan kertaa, joten hän on nähnyt Kuuban muuttuvan maailman. Ja mikä parasta - me martat näytimme miten salsa meiltäkin sujuu. Salla vakuuttikin, että salsaa voi tanssia oikeastaan miten vaan.

Lisätietoja ja videoita aiheesta löydät täältä:

ET-lehden video Kuuban tanssikurssilta

Aura Forsmanin Kuuban matkat

Tropicana Show

Tanssitunneilla Kuubassa opetaan erilaisia kuubalaisia rytmejä oman tanssiopettajan opastuksella.

Marttailta 11.4.2017:

Kakkostyypin diabeteksen ennaltaehkäisy ja hoito

Diabeteshoitaja ja sairaanhoitaja Jaana Vahtola Pörö Yhtiöt Oy:stä kertoi tyypin 2 eli aikuistyypin diabeteksen ennaltaehkäisystä ja hoidosta.Tyypin 2 diabeetikoita on Suomessa tiedossa noin 300 000. Lisäksi noin 150 000 sairastaa diabetesta tietämättään. Diabetes on usein oireeton ja kehittyy hitaasti jopa vuosien kuluessa. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että tyypin 2 diabeteksen puhkeamista voidaan ehkäistä tai viivyttää kiinnittämällä huomiota elintapoihin. 

Diabetekseen sairastumisen riskiin vaikuttaa tekijöitä, joihin ei voi itse vaikuttaa, kuten ikä, perimä, metabolinen oireyhtymä ja tietyt sairaudet. Mutta moniin riskitekijöihin voi itse vaikuttaa. 

2-tyypin diabeteksen ennaltaehkäisyn muistilista:

  • vältä liikapainoa ja lihavuutta; erityisesti vyötärölihavuus on suuri riski
  • älä tupakoi
  • liiku säännöllisesti; puoli tuntia liikuntaa päivässä vastaa yhtä lääkepilleriä
  • nuku riittävästi
  • syö monipuolisesti ja terveellisesti lautasmallin mukaan; vältä liikaa sokeria ja suolaa, syö hyvää kasvirasvaa, täysjyvä- ja ruisleipää, hedelmiä ja marjoja.

Ilta kannusti ja innosti meitä pitämään huolta itsestämme. Arjen valinnoilla on suuri merkitys.  

Jaana Vahtola mittasi luennon jälkeen veren sokeriarvoja.

9.4.2017

Kevät ja kuntavaalit

Kevään ensimmäiset sinivuokot nähtiin vaalipäivänä.

Martat toivovat uusien kunnallisvaltuutettujen edistävän myös näitä tärkeitä asioita.


Marttojen_kuntavaaliteesit_2017.pdf (472 kB)
 

3.4.2017

Espoolaisten marttayhdistysten alueyhteistyötapaaminen  

Espoossa on 21 marttayhdistystä ja 1100 marttaa!

Kotikaupunkimme martat tekevät hyvää yhteistyötä keskenään. Yhdistysten edustajat tapaavat toisiaan kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa jutellaan ajankohtaisia martta-asioita, sunnitellaan tulevia yhteistyötapahtumia ja kuullaan Uudenmaan Marttojen terveiset. Kutsuvuoro kiertää ja tällä kertaa meillä Laaksolahden Martoilla oli ilo saada edustajat vieraaksemme!  

Kuultiin ajankohtainen tietoisku rekisterinpidosta, tietosuojasta ja tietoturvasta.
Espoolaiset marttayhdistykset kiittivät Anne Lempistä useiden vuosien yhteisestä marttataipaleesta ja lahjoittivat muistoksi kässämarttojen neuloman Suomi100-pipon.
Tarjan lohileivät: tuore ohut ruisleipä voidellaan yrttituorejuustolla, päälle kylmäsavulohta siivuina, kurkkuviipaleet ja tuoretta tillä.
Ritvan persikkarahkapiirakka

1.4.2017

Martat.fi uudistui!

Marttojen verkkopalvelu uudistui. Neuvot ja toiminta ovat nyt entistä paremmin saatavilla. Kannattaa kurkata nettiin ja löytää inspiraatiota ja vinkkejä arkeen. Klikkaa kuvaa ja käy peremmälle!

Marttailta 28.3.2017:

Terve hiuspohja, kauniit hiukset

Hiusten hyvinvointi perustuu terveeseen hiuspohjaan. Hiuspohja reagoi herkästi elimistön ja elintapojen muutoksiin sekä ilman epäpuhtauksiin ja hiusten käsittelyyn. Kampaaja, yrittäjä Maire Kuuselalla on erikoisammattitaitoa ja pitkä kokemus hiuspohjan ongelmien hoitamisesta. Hän kertoi meille, miten voimme hoitaa ja parantaa hiuspohjamme kuntoa.

Tärkeintä on pitää huolta omasta hyvinvoinnista, syödä hyvin ja liikkua. Stressi ja sairaudet vievät elimistöstämme kaikki tarpeelliset aineet kehon käyttöön, hiuksille ei jää voimia. Hyvä verenkierto pitää hiukset terveinä. Sormenpäillä kannattaa pyöritellä shamppoota päänahkaan pesun yhteydessä. Vinkiksi, että hiukset kannattaa pestä ennen saunaan menoa eikä jälkeen. Sopiva hoitoaine saunamyssyn alla tehostaa hoitoa.

Opimme paljon hiuspohjan sairauksista ja niiden hoidoista. Kauniilla hiuksilla on salaisuutensa, jotka ammattitaitoinen kampaaja tuntee. Illan lopuksi analysoitiin marttojen hiuspohjat ja saimme henkilökohtaiset neuvot niiden hoitoon.

Lämpimät kiitokset Viherlaakson kampaamolle!

Kampaaja Maire Kuusela ja hiuspohja-analyysin tekoa mikrokameralla, joka suurentaa 200 kertaisesti.

25.3.2017

Uudenmaan marttayhdistykset kokoontuivat puheenjohtajien ja sihteerien neuvottelupäiville 

Puheenjohtaja Pirjo Sutela ja sihteeri Tarja Kujala olivat mukana Uudenmaan marttayhdistysten neuvottelupäivillä 25.3., joka järjestettiin laivalla risteillen Tallinnaan. Päivän aikana saatiin tietoa martat.fi -verkkopalvelun uudistumisesta, kuultiin vapaaehtoistoiminnan eri mahdollisuuksista sekä pohdittiin yhdistysten kanssa yhdessä viestinnän kehittämistä. Käytiin paljon hyviä keskusteluja, tavattiin tuttuja ja tutustuttiin myös uusiin marttakollegoihin. Kiva ja antoisa reissu, jossa kannatti olla mukana!

Marttailta 14.3.2017:

SPR:n avustustyön arkea hätäalueilla

SPR:n avun kohdemaat 2016 (kuva: SPR)

Miltä maailma näyttää siellä, mistä ihmiset joutuvat pakenemaan sotaa ja katastrofeja Suomeenkin asti? Entä meneekö annettu avustus perille? 

Terveydenhoitaja Tuula Nilson on toiminut kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyöntekijänä lähes 30 vuoden ajan maailman monissa kriisikohteissa. Hän kertoi kokemuksistaan Kauko-Idästä, Afrikasta, Balkanilta ja Pohjois-Koreasta.

Tuula Nilsonin työ monilla sota-ja nälänhätäalueilla oli mahdollista Punaisen Ristin hyvän organisoinnin ansiosta. Yksi mieleenpainuvimmista työkeikoista oli perusterveydenhoidon opetus hyvin vartioidussa Pohjois-Koreassa. Turvallisempaa paikkaa avustustyöntekijä ei voisi toivoa. "Kiinnostavaa on ollut huomata, että vaikka olosuhteet ovat ankeat ja opetusvälineet alkeelliset, kuitenkin ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla." 

Marttailta 28.2.2017

Kalasoppailta 

Tervetuloa marttailtaan! Nostimme maljan yhteistyölle ja Suomelle!

Vietimme laskiaistiistaina 28.2. marttailtaa vieraiden seurassa nauttien kalasoppaa Syödään yhdessä -teeman merkeissä Suomi100 kunniaksi.

Olimme kutsuneet vieraiksi lähialueen vapaaehtoistoimijoita ja yhteistyökumppaneita. Nautimme hyvää suomalaista kalasoppaa, kotona leivottujen leipien ja kahvimakean kera. Saimme nauttia myös kauniista musiikista ja laulusooloista. Yhteislaulukin sujui mukavasti.

Oli mukava ilta. Kiitos kaikille vieraille kyläilystä. Kiitos myös yhdistyksen martoille illan järjestämisestä ja iltaan osallistumisesta.

Tässä herkullisen, suomalaisen kalakeittomme resepti, kokeile itsekin!


Sarin kalakeitto.pdf (191 kB)

Helppo marjapiirakka.pdf (114 kB)
 

14.2.2017 

Laaksolahden Martat ry:n vuosikokous

Laaksolahden Martat ry:n vuosikokous pidettiin 14.2.2017 Laaksolahtitalossa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, muun muassa valittiin hallitus, hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja käsiteltiin talousasiat.  

Jäsenenä voit vaikuttaa! Kerro toimintaan liittyvistä toiveistasi hallitukselle.   

Marttailta 31.1.2017

Anu Heikkilä Tuusulan Nuormartoista johdatti meidät teen kiehtovaan maailmaan 

Skonsseja ja kurkkuleipiä.

Kuulimme mielenkiintoisen esitelmän teen terveysvaikutuksista ja eri teelaaduista. Opimme myös hauduttamaan teen oikeassa lämpötilassa.

Teetä maisteltiin skonssien ja kurkkuleipien kera.

Marttailta 24.1.2017:

Kevätkauden avajaiset 

Marttaillassa käytiin läpi oman yhdistyksemme toimintaa, kuten joulumyyjäispalautetta, Suomi 100- hankkeita, menneen ja kuluvan vuoden toimintaa.

Lisäksi kerrotiin espoolaisten marttayhdistysten tiivistyvästä yhteistyöstä sekä kuulumisia  marttatoiminnasta laajemmin .