2024

Marttailta 14.2.2024

Ystävänpäivän runoilta

Kasper Salonen

Saimme kokea elämyksellisen sanataiteen iltaman, kun runoilija, kääntäjä, spoken word -taiteilija ja taiteen monilahjakkuus Kasper Salonen johdatteli meitä kielen ja runojen kiehtovaan maailmaan.

Illan aluksi kutsuimme hyvät haltiat mukaan Kasperin lausumilla Suomen kansan muinaisilla loitsurunoilla 1880-luvulta. Tämä alunperin laulaen lausuttu kansanperinne on kulkenut sukupolvilta toisille ja tuttuna Kalevalasta. Edelleen, kun olemme haltioissamme, olemme saaneet kaiken hyvän energiamme käyttöön. 

Kasper esitteli runo- ja käännöstuotantoaan, ja kertoi kirjoittamisesta ja runouden voimasta. Kielen avulla kosketamme tunteita, kohtaamme toisiamme ja muutamme maailmaa. Esikoisrunoteos Kiertoreittejä (2021) löytyy kirjakaupoista ja äänikirjana. Lue lisää >> Esa Mäkijärven kuvaus kirjasta.

Vaikuttavaa runoaan lausumassa Marja Salminen

Kasperin taitavasti luotsaamana löysimme sisäisen inspiraatiomme ja pääsimme itsekin kirjoittamaan jokainen oman runon. Useampi martta astui rohkeasti myös lavalle sen lausumaan. Kaikki kuullut runot olivat suunnattoman hienoja! Jokainen sai ansaitut aplodit. 

Sydämelliset kiitokset Kasper loistavasta ja virkistävästä ystävänpäivän kulttuuri-illasta. Ja mikä ilo, että yhdistyksessämme on näin upeita runoilijamarttoja! 

Kirjoitimme yhdessä ystäväaiheisen runon, joka syntyi siten, että yksi jatkoi edellisestä sanasta tietämättä, mitä aiemmin on kirjoitettu.

Keskellä talven unimaailmaa
tapasimme ystäviä,
liian suuret kukat
sulkevat tien minulta,
sinuun valo lankeaa.
Onko vielä harmoniaa,
onko aurinko jo sees.
Oi ihana talvi-ilta,
talvipäivä tänään,
14.2.24 ystävänpäiväkö.
Syksylläkö, olemme yhdessä.
Aina parempi kuin 
yksin, ystävä, yksin.
Katso mikä valo,
tänään ystäväni,
ilo, ilo, ilo - ihanaa. 

- Laaksolahden Martat 14.2.2024


Marttailta 31.1.2024

Japani-ilta

Ayako kädessään japanilainen munakaspannu

Marttaillassa pääsimme ajatusmatkalle kauniiseen Itä-Aasiaan maahan, jota kutsutaan Auringon lähteeksi. Vieraamme Ayako Higurashi-Kekola tutustutti Japanin arkeen, kulttuuriin, luontoon ja ihmeisiin. 

Kuuluisa Fuji-tulivuori on jatkuvasti aktiivinen ja maan upea luonto elää neljän selkeän vuodenajan rytmissä. Maa sijaitsee kolmen mannerlaatan risteämässä, joka tekee maanjäristyksistä arkisia. Paikallisia on hyvin koulutettu toimimaan niiden sattuessa ja turistille paras keino selviytyä maanjäristyksestä onkin seurata paikallisten esimerkkiä. 

Kaupungistuminen, väestön ikääntyminen ja elämäntapojen muutos sukupolvien välillä on arkea myös Japanissa. Noin 120 miljoonan asukkaan maassa on kehitetty ratkaisuja jos toisiakin, jotta suuren väkimäärän arki sujuu. Teknologia ja automaatio ovat apuna monessa. Ruokakulttuuri on rikasta. Meille tuttu sushi on japanilaisten juhlaruokaa. Mielenkiintoista oli kuulla, että aterioilla on tapana syödä itsensä täyteen vain 80 %:sti. Olisiko tässä yksi japanilaisten pitkän iän salaisuus terveellisen ruokavalion ohella? 

Ayakon kiinnostava esitys löytyy Jäsensivuilta > Marttailtojen materiaalia. Siinä on paljon mielenkiintoista tietoa ja hyviä linkkejä, joiden kautta pääsee tutustumaan lisää. 

Warabimochi

Saimme maistaa japanilaista perinnejälkiruokaa warabimochia, jota on nautittu jo 1200 vuotta aina silloisten keisarien hoveista kulkien teeseremonioiden makeaksi tarjottavaksi ja tämän päivän katumyyntiin kesäkuumien päivien viileäksi herkuksi. Hyytelömäisen makean voi maustaa esimerkiksi matchateellä, josta vihreä väri. Tarjoillaan tumman siirapin kera. Maistui!

Arrigato Ayako kiehtovasta ja mielenkiintoisesta illasta!

Marttailta 17.1.2024

Seuraleikit

Kevätkausi käynnistyi naurun ja ilon täyttämällä marttaillalla iloisten seuraleikkien merkeissä. Ihminenhän on luonnostaan leikkivä ja utelias olento, ja ripaus leikkimieltä tekee hyvää kaikille. 

Martta Hanna Päivärinta johdatteli meitä leikkimään ja tutustumaan samalla toisiimme perinteisten ja uudempienkin seuraleikkien kautta. 

Aloitimme esittäytymällä, kun etsimme jokainen paikkamme aakkosjärjestyksessä jonossa ensin etunimen ja sitten sukunimen mukaan. Sen jälkeen nostimme arvalla eläimen nimen, jota äännellen etsimme parimme. Huomattiin, että martat osaavat puhua todellakin monia kieliä! Klassikko kivi paperi sakset oli muistissa ja illan voittajana tuuletti tiikeri. 

 Pienryhmissä yhdistimme voimamme ja ratkoimme perinteisiä tulitikkutehtäviä, joissa tikkuja siirtämällä piti saada kuvio muuntumaan toiseksi. Pulmia tässä riitti pohdittavaksi, mutta niinhän vain martat ratkoivat nekin.    

Saimme myös valloittaa yleisön pantomiimitaidoillamme. Arpa arpoi ammatin, jonka pienryhmissä loimme sanattomilla eleillä, ilmeillä ja liikkeillä yleisön arvattavaksi. Oscarien arvoisia suorituksia!  

Illan päätteeksi kokoonnuimme rinkiin leikkimään seuraleikkiä, jota tekoäly juuri meille suositteli, kun Hanna siltä kysyi. Kerroimme vuorotellen kaksi totuutta ja yhden valheen itsestämme, ja muut arvasivat, mikä ei ole totta. Voi että, miten paljon uutta ja hauskaa opimme toisistamme! 

Oli niin hykerryttävän mukava kevätkauden aloitus, että hymyilytti vielä kotimatkallakin! 

Kiitos martat upeasta heittäytymisestä ja erityiskiitokset Hannalle loistavasta illasta!