Juhlistimme Espoon alueen marttayhdistysten yhteistyötä

31.10.2022

Laaksolahden Marttoja juhlassa mukana, kuvassa vas. Nina, Irma, Ritva, Sari, Tarja, Hilkka, Riikka, Kaisa ja Pirjo. Mukana oli myös Tuulikki.

Espoon alueella on 21 marttayhdistystä, joissa harrastaa 1600 marttaa! Olemme tehneet marttayhdistysten kesken erinomaista ja hyvähenkistä yhteistyötä jo vuosia. Nykyisessä muodossaan alueyhteistyötä on tehty 12 vuotta ja tämän juhlistamiseksi vietimme yhteistä marttailtaa 31.10.2022 Suupellon Opinmäessä kaikkien yhdistysten kesken. 

Iloinen puheensorina täytti Opinmäen salin, kun koronavuosien jälkeen pitkästä aikaa tavattiin marttaystäviä ja tultiin tutuiksi uusienkin marttojen kanssa. Illan aikana muisteltiin yhteistyön helmiä 12 vuoden varrelta ja katsottiin myös tulevaan. Yhdessä pohdittiin, mikä saa uusiakin jäseniä innostumaan mukaan oman yhdistyksen toiminnan tekemiseen. Vieraana oli Uudenmaan Marttojen entinen, pitkäaikainen toiminnanjohtaja, nykyinen Matinkylän martta Anne Lempinen. Kuulimme Annen ajatuksia marttailusta. Uudenmaan Marttojen tervehdyksen toi hallituksen puheenjohtaja Sanna Tiainen-Erkkilä, espoolainen Tuomarilan martta hänkin.  

Tunnelman kohotti kansanmusiikkiyhtye EMOn kamut, jonka taitavat nuoret soittajat esittivät kaunista espoolaista ja uusimaalaista kansanmusiikkia. Nämä sävelet jäivät soimaan sydämiin. 

Marttojen tapaan totta kai juhlan kunniaksi juotiin kahvit ja teet. Juhlatoimikunta oli valmistellut upean pöydän täytettyjä karjalanpiirakoita ja kakkua. 

Illan aikana oli esillä myös Marttojen Espoon 50-vuotisjuhlavuoden sukkakilpailuun osallistuneet, upeat työt. Kilpailun voittajille jaettiin kunniakirjat. 

Meitä on kotikaupungissamme loistava joukko marttoja. Yhdessä olemme suuri voimavara, myös toinen toisillemme!